Matkalla otetut paperivalokuvat ovat hyvässä järjestyksessä kansiossa ja sinne on kirjoitettu myös muutama kuvateksti. Sain tallennettua digipockarilla paperikuvista otetut yli 140 kuvaa Metkaamatkustelua.kuvat sivustolle ja kirjoitettua tänne matkakokemuksia toukokuussa 2020.
Lähestyimme Hurgadaa Egyptin läntisen autiomaan yli ja laskeuduimme Punaisen meren rantojen yli lentokentälle vain reilun kymmenen kilometrin päähän Magawishin alueesta, joka oli rantalomaviikkomme majoituspaikka.
Söimme lounaan Magawishissä ja sen jälkeen lähdimme 300 kilometrin bussimatkalle poliisien/sotilaiden saattamana kohti Luxoria. Matkaan lähti samaan aikaan useita busseja, joissa oli turisteja eri puolilta maailmaa. Saattueessa kulkemisella haluttiin tuohon aikaan turvata matkailijoiden liikkumista, sillä Luxorin verilöylyssä vain kaksi vuotta aikaisemmin marraskuussa1997 oli kuollut 58 turistia ja neljä egyptiläistä.
Matkan varrella pysähdyimme kahville ja ostoksille ja mukaan tarttui minulle sekä monelle muullekin huivi, jolla saatoimme peittää päämme kohteisssa, joissa pään peittäminen oli tarpeen. Kauppias sitoi huivin päähäni paikalliseen tapaan.
Luxorissa majoituimme Niilin rannalle Hotelli Mercureen ja sieltä käsin tutustuimme muutamia päiviä alueen historiallisiin nähtävyyksiin. Hotellin sisäpihalla oli uima-allas, jossa oli mukavaa käydä virkistäytymässä retkipäivien jälkeen.
8.12.1999 aloitimme historiallisiin nähtävyyksiin tutustumisen Karnakin temppelistä, joka on alueen toiseksi suurin ja vanha uskonnollinen keskus. Vanhimmat osat rakennettiin keskivaltakunnan aikana 2055-1650 eaa.
Päivän aikana kävimme myös papyrusinstituutissa, josta tuli hankittua tuliaisia tyttärien huoneen seinälle. Nykyään niitä ei näy tyttärien kodeissa.
Lounasravintolan terassilta oli hienot näkymät Niilille.
Iltapäivällä tutustuimme keskellä Luxorin kaupunkia sijaitsevaan Luxorin temppeliin.
9.12.1999 oli vuorossa tutustuminen Niilin länsirannan historiallisiin kohteisiin vastapäätä Luxoria.Memnon kolossit Thebassa ovat ainoa jäännös 1300 eaa rakennetusta temppelistä.
Kuningatarten laakso Theban nekropolissa on Egyptin muinaisten faaraoiden vaimojen hautapaikka. Se otettiin käyttöön noin 1550 eaa.
Deir el Bahri on kuolintemppeleiden ja hautojen alue. Siellä sijaitsee mm. Djeser-Djeseru, kuningatar Hatšepsutin kuolintemppeliksi 1440-luvulla eaa suunniteltu terassitemppeli.
Titi Arabin alabasteripajassa käytin tutustumassa alabasterin työstämiseen ja sieltä ostettiin anopille tuliaiseksi maljakko. Missähän lie sekin on nykyään, ei ainakaan meillä tai tyttärillä. Ehkä se on löytänyt uuden kodin kierrätyskeskuksen kautta, kuten moni muukin tuliaiseksi aikanaan ostettu turhake.
Kuninkaitten laakso kuuluu samaan Theban nekropoliin kuin Kuningatarten laakso. Sieltä on löydetty vuoteen 2008 mennessä 65 hautaa, jotka on suurimmaksi osaksi ryöstetty jo antiikin aikana. Nekropoli sijoitettiin Niilin länsirannalle osin uskonnolisesta syystä, sillä aurinko laskee länteen eli Manalaan .
10.12.1999 tehtiin ratsastusretki kameleilla Niilin länsirannan kylissä ja viljelyalueilla. Pysähdyimme myös nauttimaan teekupposet kamelien omistajan pihalla.
Länsirannalla oli viljelyalueiden lisäksi myös kerrostaloalue, jossa teimme oppaan johdolla kävelykierroksen.
Iltapäivällä oli aikaa käyskennellä omin päin Luxorissa Niilin rantakadulla. Sieltä muistuu mieleen kohtaaminen paikallisen vanhemman herran kanssa. Mehän olimme siihen aikaan vielä nuoria, ei edes 50 vuotiaita :). Mies kysyi mistä olemme kotoisin ja sen jälkeen hän tiedusteli, ovatko ihmiset Suomessa onnellisia. Hän kertoi, että egyptiläiset ovat onnellisia. Heillä on viljavaa maata Niilin varrella, on lämmintä ja aurinko paistaa, heillä on saatavissa kaikkea mitä tarvitsevat. Se laittoi miettimään silloin mitä onnellisuuteen tarvitaan ja nytkin. Tarvitaanko onnellisuuteen esimerkiksi mahdollisuus matkustella vai voiko olla onnellinen kotona?
11.12.1999 lähdimme bussilla reilun 200 kilometrin päähän Assuaniin. Samassa bussiletkassa kulki taas useita busseja täynnä eri puolilta maailmaa tulleita turisteja. Turvana olivat paikalliset poliisit / sotilaat.
Illan ohjelmana oli Philaen temppelin ääni- ja valoshow.
12.12.1999 Kävimme bussiretken aikana Assuanin graniittilouhoksilla ja Nasserjärven Assuanin padolla. Tokihan päivän ohjelmaan kuului myös käynti parfyymin raaka-ainetehtaalla, jossa oli parfyymien lisäksi myynnissä kauniita lasipulloja niiden säilyttämiseen. Sellaisetkin tuotiin tyttärille tuliaiseksi ja molemmat taitavat olla nykyään nuoremmalla koristeena kylpyhuoneen kaapin päällä.
Lainaan tähän muutamia kuvia googlen pohjattomasta arkistosta niistä temppeleistä joissa kävimme.
Kom Ombon temppeli
Edfun temppeli
Khnumin temppeli Esnassa
Esnasta muistan, että ensimmäistä kertaa koimme sen, että jouduimme kulkemaan useamman laivan läpi, jotta pääsimme maihin. Assuanissa otetussa kuvassa näkyy, että laivoja liikennöi joella enemmän kuin mitä niitä satamalaitureihin mahtui.
14.12.1999 siirryimme taas bussisaattueessa Luxorista Hurgadan kupeeseen Fritidsresorin Magawish bungalow-alueelle. Sielläkin hintaan sisältyi ainakin puolihoito, mutta kävimme myös siihen aikaan vielä kovin keskeneräisessä Hurgadassakin syömässä. Mitään erikoista katseltavaa kaupungissa ei ollut, sillä Hurgada oli vain turisteille rakennettu hotellikeskittymä.
Kairossa käytiin myös Egyptiläisessä museossa Tahirin aukiolla. Siellä olisi ollut katseltavaa useammaksikin tunniksi kuin mitä vierailumme kesti.
Kiertelimme bussilla kaupungilla kaoottisen liikenteen ympäröimänä, kävimme basaarissa ja myös kauniissa Muhamed Alin moskeijassa. Kairosta jäi tunne, että sinne ei tarvitse mennä uudestaan.
Loman loppupäivät vietettiin nauttien snorklaillen Punaisen meren lämpimistä vesistä ja kauniista vedenalaisista maisemista. Kertakäyttöisellä vesikameralla napsittiin kuvia.
Niilin risteily on yksi niitä harvoja matkakokemuksia, joka tuntui heti reissun jälkeen sellaiselta, että Luxoriin ja risteilylle voisi mennä uudestaan. Christian Jacqin kirjojen lukeminen matkan jälkeen palautti hienosti mieleen historiallisia paikkoja.
Linkit vuoden 1999 pääsivulle, Metkamatkustelua Egypti 1999 sivustolle sekä Metkaamatkustelua-blogiin.
No comments:
Post a Comment